Lääkkeenjakorobotti vähensi kotikäyntien tarvetta Lohjan kotihoidossa

Evondos-palvelu vähensi Lohjan kotihoidossa kotikäyntien tarvetta samalla kun lääkkeenotto säännöllistyi, oikea-aikaistui ja kotihoidon asiakkaat pystyivät hoitamaan lääkkeenoton itsenäisesti, selvisi opinnäytetyönä Turun ammattikorkeakouluun tehdyssä selvityksessä Lohjan kotihoidosta.

 

Tutkimustulokset osoittivat Evondos-palvelun käytön vähentäneen kotihoidon käyntien määriä. Noin kolmasosa (33,5%) kotihoidon käynneistä voitiin jättää tekemättä Evondos-palvelun käyttöönoton myötä. Evondos-palvelun käytöllä havaittiin myös vaikutuksia asiakkaiden lääkehoitoon: lääkkeenotto säännöllistyi, oikea-aikaistui ja muuttui aiempaa itsenäisemmäksi sekä lääkkeenjakovirheet ja yliannostusriski vähenivät.

 

Evondos-palvelulla todettiin olevan vaikutusta myös käyntien ajankohtiin. Ennen Evondos-palvelua suuri osa kotihoidon kotikäynneistä tehtiin ruuhkaisimpaan aikaan joko aamulla tai illalla. Palvelun käyttöönoton jälkeen ruuhka-ajan käynnit, ja käyntien aikakriittisyys yleisesti, vähenivät huomattavasti. Suuri osa (44%) käynneistä saatiin siirrettyä tehtäväksi päivällä. Kustannusten näkökulmasta palvelun käytöllä saavutettiin myös laskennallista säästöä.

 

Kotihoidon lähihoitajia ja aluevastaavaa haastattelemalla kerättiin tietoa Evondos-palvelun käytön vaikutuksista kotihoidon asiakaskäyntien määriin, ajankohtiin ja kustannuksiin sekä hoitajien kokemuksia Evondos-palvelun vaikutuksista kotihoidon asiakkaiden lääkehoidon toteutumiseen.

 

Evondos-palvelun käyttöönoton vaikutuksia seurattiin Hanna Setälän opinnäytetyönä  Lohjan kaupungin kotihoidossa. Opinnäytetyötä ohjasiTtT, sh Katja Heikkinen, joka toimii koulutus- ja tutkimusvastaavana Turun ammattikorkeakoulun terveys- ja hyvinvointisektorilla.

 

Terveysteknologiaa tarvitaan ikääntyvän väestön hoitamiseksi

Väestön ikääntyminen ja sen myötä tapahtuva väestön ikärakenteen muutos ovat nousemassa yhteiskunnalliseksi ilmiöksi jo lähivuosina. Kuntien järjestämisvastuulla olevan kotihoidon näkökulmasta tämä tarkoittaa suurimman palvelunkäyttäjäryhmän lisääntymistä työikäisen hoitohenkilökunnan määrän pysyessä muuttumattomana tai jopa vähetessä.

 

Tulevina vuosina kotihoidon tarpeen ennustetaan kasvavan entisestään erityisesti Etelä-Suomessa. Kuntien verotulojen pienentyessä ja hoitohenkilökunnan saatavuuden heikentyessä työvoiman määrän lisääminen suhteessa palvelutarpeen kasvuun tulee olemaan mahdotonta. Näin ollen erilaisia muita keinoja kotihoidon kykyyn vastata kasvavaan palvelutarpeeseen tarvitaan nyt kipeästi.

 

Tavoitteena itsenäinen arki kotona mahdollisimman pitkään

Uudenlaisen teknologian ja robotisaation ennustetaan luovan mahdollisuuksia ikäihmisten asumiseen ja palveluihin. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) edellyttää kuntia painottamaan kotona asumista ja kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä ikääntyneen väestön terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi.

 

Teknologiasovellusten avulla voidaan jatkossa pidentää ikäihmisten kotona asumisen aikaa ja tukea henkilöstön työtehtäviä. Evondos-palvelu on yksi tapa vastata kotihoidon kasvavaan tarpeeseen ja julkisen sektorin niukkeneviin henkilöstö- ja talousresursseihin. Lisäksi palvelun avulla voidaan vähentää pitkäaikaislääkittyjen lääkeannostelun virheitä ja lisätä hoitomyöntyvyyttä.

 

Evondos-palvelu antaa aikaa hoivatyölle

Evondos-lääkeannostelurobotin huolehtiessa asiakkaiden lääkeannostelusta voidaan kotihoidon hoitajien työaikaa suunnata enemmän muuhun asiakas- ja hoitotyöhön. Sijoittamalla kotikäyntejä ruuhkaisimpien ajankohtien ulkopuolelle saadaan sekä tasattua koko päivän työkuormaa että suunnattua hoitajaresurssia aikakriittisille käynneille ja eniten apua tarvitseville asiakkaille.

 

Säännöllinen, oikea-aikainen ja itsenäinen lääkkeenotto edistää kotona selviytymistä ja siten osaltaan mahdollistas kotona asumisen pidempään. Lääkkeenjakovirheiden ja yliannostusriskin vähenemisellä edistetään turvallista lääkehoitoa.