Evondos on luotettava ja turvallinen
kumppani
 
 
 

 

Evondos on yksinkertainen ratkaisu monimutkaisen lääkityksen ongelmiin

Evondos-lääkeautomaatti pitää huolen siitä, että omaisesi syö lääkkeet oikeaan aikaan ja oikeina annoksina – eikä yksikään annos jää väliin.

Sairastuin jo nuorena MS-tautiin ja olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä heikkenevän vointini takia. Otan 6-7 lääkettä aamuisin ja viisi lääkettä iltaisin. Tasapainohäiriön takia käteni saattavat täristä ja lääkkeet on vaikea ottaa dosetista. Evondos-lääkeautomaatista lääke on helpompi ottaa ja pussissa oleva viilto helpottaa pussin avaamista. Lääkeautomaattia on mukava käyttää ja suosittelen sitä muillekin. Ainut muutostoiveeni on saada automaatille miehen ääni.

Jaana, 44

 

Etenkin vanhuksilla voi olla montaa eri pilleriä eri vaivoihin. On verenohennuslääkettä, masennuslääkettä, kolesterolilääkettä, kipulääkettä, nukahtamislääkettä, verenpainelääkettä ja ties kuinka monta muutakin. Ja lääkärin ohjeiden mukaisesti lääkkeet pitää muistaa vielä syödä tiettyinä aikoina ja annoskokoina saman päivän aikana.

Tällaisen lääkekuurin noudattaminen on terveelle aikuisellekin monimutkaista, joten etenkin muistisairaalle ikäihmiselle se voi olla täysin mahdotonta.

Siksi Evondos on kehittänyt helppokäyttöisen lääkeautomaatin, joka tuo helpotusta niin lääkitettävän kuin omaistenkin arkeen.

 

97,7 % Evondos-lääkeautomaatin käyttäjistä
on kokenut sen käytön helpoksi.

 

Näihin oireisiin avuksi Evondos

Hoidettava ei muista ottaa lääkkeitään

Lääkeautomaatti muistuttaa yksittäisen lääkeannoksen ottamisesta selkeästi ja kuuluvasti, omalla äidinkielellä. Lääkittävän tarvitsee vain painaa automaatin vihreää isoa painiketta, jonka jälkeen automaatti tarjoilee oikeat lääkkeet helposti avattavassa annospussissa.

Vanhus joutuu liian varhain laitoshoitoon

Jokaisen toive on saada asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Kun lääkeautomaatti varmistaa lääkekuurin oikeaoppisen noudattamisen myös vanhuksen kotona, voi hän myös jatkaa omaa itsenäistä elämäänsä pidempään.

Vanhus on yksin ja eristäytynyt muista

Evondos-palvelu tuo täysin uuden tavan pitää aktiivista yhteyttä yllä vanhuksen, hoitajan ja omaisten kesken. Evondoksen viestintäjärjestelmä on kehitetty etenkin vanhusväestön tarpeet huomioiden, sen avulla osapuolet voivat kommunikoida selkeästi hyödyntämällä lääkeautomaatin tekstiviestejä tai symboleita.

Lääkeannostelijat ovat liian monimutkaisia

Lääkeautomaatti tarjoaa oikeat lääkkeet esiavatuissa annospusseissa ja oikeaan aikaan. Mikäli lääkkeen ottaminen kuitenkin estyy, ottamatta jääneet lääkkeet säilötään lukittuun tilaan automaattisesti – ja siitä lähtee automaattinen viesti omaiselle sekä hoitajalle. Lääkeautomaatti on turvallinen ja valvottu lääkkeiden säilytyspaikka.

Tekniset apuvälineet ovat vaikeita käyttää

97,7 % Evondos-lääkeautomaatin käyttäjistä on kokenut sen käytön helpoksi. Ja sellaiseksi se on suunniteltukin, siinä on vain yksi painike sekä iso selkolukuinen näyttö, johon viestit saapuvat – lisäksi se puhuu potilaan omaa äidinkieltä.

Liian monimutkainen lääkekuuri

Evondos-palvelussa käytetään lääkkeiden koneellista annosjakelupalvelua, jossa kaikki asiakkaalle määrätyt lääkereseptit käsitellään yhtenä kokonaisuutena ja kokonaislääkitys tarkastetaan. Tarkastuksessa saadaan selville mahdolliset päällekkäiset ja yhteensopimattomat lääkkeet. Asiakas saa lääkkeiden lisäksi lääkityskortin, joka helpottaa asiakkaan oman lääkityksen hallintaa sekä lääkärin ja hoitajan työtä.

Näin lääkeautomaatti toimii

  1. Lääkeautomaatti sijoitetaan lääkitettävän kotiin, tuttuun ja turvalliseen paikkaan, esimerkiksi keittiöön
  2. Lääkeautomaatti täytetään apteekista noudetulla lääkerullalla, joka sisältää oikeat lääkkeet oikeissa annoksissa
  3. Lääkeautomaatti lukee rullasta automaattisesti lääkkeiden tarjoiluohjeet
  4. Lääkeautomaatti tarjoilee lääkkeet oikeaan aikaan oikeina annoksina
  5. Lääkeautomaatti muistuttaa ajoissa, kun uusi lääkerulla on aika ladata

Automaattia on helppo käyttää, se ilmoittaa selkeästi ja kuuluvalla äänellä milloin on aika ottaa lääke. Siitä on tullut kuin luotettava kumppani, kuin edesmennyt puolisoni.

Orvokki, 80
Kärsii muistihäiriöistä
Evondos-lääkeautomaatin testikäyttäjä

Omainen – Evondos helpottaa myös sinun huoltasi lähimmäistäsi kohtaan

Helpompaa kommunikaatiota

Evondos-palvelun avulla kuulumisten vaihtaminen ja yhteydenpito lähimmäiseesi helpottuu entisestään. Etähoitojärjestelmän välityksellä voit lähettää lyhyitä tekstiviestejä lääkeautomaatin näytölle, josta lähimmäisesi on helppo lukea ne ja joihin hän pystyy vastaamaan käyttämällä selkeitä symboleita.

Seuraa lääkehoitoa reaaliaikaisesti

Halutessasi voit seurata lääkehoidon toteutumista ympärivuorokautisesti ja saada reaaliaikaisia ilmoituksia esimerkiksi jos omaiseltasi jää jostain syystä lääkeannos ottamatta. Tarvittaessa järjestelmä voi varmistaa, että ilmoitukset menevät myös varahenkilöille perille asti. Näin hoidettava ei jää koskaan turvatta.

Tuo varmuuden lääkehoidon onnistumisesta

Normaalisti vain puolet lääkityistä käyttää heille määrättyjä lääkkeitä ohjeiden mukaisesti. Evondos-palvelun avulla saavutetaan jopa 95,5 prosentin hoitomyöntyvyys. Evondos-palvelun avulla voit olla varma, että lähimmäisesi saa oikeat lääkkeet oikeaan aikaan ja oikeana annoksena.

Äiti asuu yksin kotona ja pärjää muuten hyvin, mutta kärsii muistihäiriöistä.  Isän kuoleman jälkeen  mielialat ovat äidillä joskus apeat. Entisenä sairaanhoitajana äitini on tarkka lääkkeistään. Evondos-lääkeautomaattia äidin on ollut helppo käyttää, ja se on selvästi vaikuttanut äidin mielialaan positiivisesti. Meillä omaisillakin on rauhallisempi olo, kun tiedämme että äiti voi paremmin ja ottaa lääkkeensä ajallaan.

Timo, 53
Omainen
Evondos-palvelun testikäyttäjä

Haluatko lisää tietoa palvelustamme?

Palvelumme saatavuutta voi tiedustella oman kuntasi kotihoidosta. Meihin voit olla yhteydessä viereisen lomakkeen kautta.

12 + 4 =