Oulun kaupunki aloitti Evondos-palvelun pilotoinnin vuonna 2015, josta on kuljettu pitkä matka tähän päivään – nyt Evondosin lääkeannostelurobotteja on Oulun kaupungilla käytössä yhteensä 275 kappaletta. Kehittämiskoordinaattori Sirpa Saarela kertoo, miten palvelusta on saatu parhaat hyödyt irti, sekä miten kaupunki hyödyntää Evondos-palvelua myös yhteistyökumppaneidensa kautta.
Palvelu laajasti käyttöön kaikilla kotihoidon alueilla
Vuonna 2015 Oulun kaupungissa mietitytti tulevien vuosien ikäihmisten määrällinen kasvu ja sen luomat vaatimukset kotihoidon palveluille. Tästä syystä kaupungissa alettiin harkitsemaan vaihtoehtoisia ratkaisuja perinteisille kotihoidon lääkejakokäynneille.
’’Tiedostimme, että vuoden 2021 jälkeen yli 75-vuotiaiden määrä nousee Oulun kaupungin alueella, ja kotihoidon palveluja tarvitsevia on yhä lisääntyvissä määrin. Halusimme siis ottaa teknologiaa etuvoittoisesti käyttöön ja kerätä käyttökokemusta jo hyvissä ajoin’’, kertoo Oulun kaupungin hyvinvointipalveluiden kehittämiskoordinaattorina työskentelevä Sirpa Saarela.
Pilotin tulokset olivat hyviä, ja kaupunki päätyi ottamaan Evondosin palvelun käyttöön syksyllä 2018. Käyttöönottoon lähtivät mukaan kaupungin kaikki kotihoidon alueet.
’’Aloittaessamme käyttöönottoa teimme päätöksen siitä, että kaikki kotihoidon alueet lähtevät samalla mukaan käyttöönottoon. Sitä voin suositella myös muille, sillä näin syntyi laajempi ymmärrys palvelun hyödyistä’’, Sirpa summaa.
Yhdenvertaista kotihoitoa
Evondos-palvelu otettiin käyttöön aluksi Oulun kaupungin kotihoidossa ja käyttökokemuksen kerryttyä kaupunki alkoi tarjota Evondos-palvelua yhteistyössä yksityisten kotihoidon palveluntarjoajien, kuten Stellan ja Caritaksen, kanssa.
’’Meillä noin puolet säännöllisen kotihoidon palveluista tuotetaan yksityistä yhteistyökumppania käyttäen. Jotta palveluohjaus ja kotihoidon palvelut olisivat tässäkin mielessä yhdenvertaisia, aloitimme yhteistyön yksityisten toimijoiden kanssa myös Evondos-palvelun suhteen.’’
’’Palveluohjauksessa tämä tarkoittaa, että niillä asiakkailla, joilla päädytään ostopalveluna tai palvelusetelin kautta käyttämään yksityisten palveluntuottajien palveluja on myös mahdollisuus ottaa Evondos-robotti käyttöön’’, kertoo Sirpa.
Itsenäistä arkea ja positiivisia kokemuksia
Evondos-palvelu onkin kerännyt Oulussa positiivista palautetta sekä käyttäjiltä että omaisilta.
’’Kotihoidon asiakkaat ovat hyvin teknologiamyönteisiä. Monelle on miellyttävämpää käyttää teknologiaa osana arkeaan kuin se, että päivän aikana käy useakin eri henkilö antamassa lääkkeet. Evondos-robotin koetaan lisänneen arjen itsenäisyyttä, ja kun lääkkeet tulee otettua säännöllisemmin, niin vaikuttaahan se vointiinkin positiivisessa mielessä’’, Sirpa toteaa.
’’Myös omaiset ovat antaneet positiivista palautetta, eritoten siitä, että lääkkeen ottamatta jättämisestä lähtee hälytys hoitohenkilökunnalle, ja näin voidaan seurata lääkehoidon toteutumista ja olla turvallisin mielin.’’
Asiakasvalinnasta rutiinia
Myös kotihoidon henkilöstölle Evondosin palvelu on ollut pidetty ratkaisu vuosien varrella.
’’Henkilöstön kokemus Evondosin palvelusta on hyvin positiivinen. Teimme osaamisen kartoitusta tässä syksyllä ja huomasimme, että hoitajat tunnistavat hyvin asiakkaat, jotka ovat eri teknologioihin soveltuvia.’’
’’Lähdimme käyttöönotossa napakasti liikkeelle: jokaisesta yksiköstä piti löytää asiakkaita, ja se tuntui alkuun hyvin uudelta ja hankalaltakin. Sitten kun ymmärrys ja tuntemus siitä, että kuka olisi sopiva lisääntyi, tuli asiakasvalinnasta helpompaa.’’
Sirpa kertoo asiakasvalinnasta tulleen rutiinia kotihoidon henkilöstölle ja palveluohjaukselle.
’’Siitä, että mietitään tarkkaan, kuka olisi soveltuva käyttäjä, on siirrytty siihen, että lähdetään rohkeasti kokeilemaan Evondosin laitetta erilaisille asiakkaille. Nyt olemmekin onnistuneen asiakasvalinnan myötä jopa ylittäneet tavoitteemme Evondos-asiakkaiden määrässä’’, Sirpa iloitsee.
Vinkkejä ja parhaita käytäntöjä
Sirpa muistuttaa, että muutos ei tapahdu hetkessä, joten käyttöönotolle on syytä varata riittävästi aikaa.
’’Kun ajatellaan uuden toimintamallin käyttöönottoa, niin vie aikansa, että toimintamallista saadaan osa normaalia arkea. Sen on jalkauduttava, ja siitä on tultava rutiinia. Monesti tuloksia odotetaan liiankin nopealla aikataululla – tarvitaan kärsivällisyyttä.’’
Muille käyttöönottoa suunnitteleville Sirpa vinkkaa, että tavoitteiden asettamisessa ja seurannassa on oltava aktiivinen koko käyttöönoton ajan:
’’Asettakaa tavoitteet heti käyttöönoton alussa ja seuratkaa niiden toteutumista aktiivisesti. Lisäksi tehkää jatkuvaa arviointia siitä, että saavutetaanko tavoitteita, ja pohtikaa, miten niiden saavuttamista voisi paremmin tukea. Tavoitteita ei sovi unohtaa, vaikka käytön rutiini olisikin jo syntynyt. ’’