Verkko-oppimisympäristö avuksi sijaisten kanssa
"Meillä Rengossa kotihoitajien vaihtuvuus ei ole kovin suurta, mutta muissa tiimeissä Hämeenlinnassa tilanne on jo toinen. Kun henkilöstö vaihtuu, uudet henkilöt pitää aina kouluttaa. Verkkooppimisympäristö tuo tähän kaivattua ja tarpeellista joustoa," sairaanhoitaja ja tiimivastaava Anna-Kaisa Aaltonen Hämeenlinnan Rengon kotihoidon tiimistä kertoo.
Henkilöstön vaihtuvuuden ohella iso ongelma on löytää sijaisia, jotka tulevat itsenäisesti toimeen vaihtelevissa työympäristöissä, erilaisten asiakkaiden ja käytössä olevan teknologian kanssa. Verkko-oppimisympäristö ja verkkokurssit tarjoavat helpotusta tähän.
"Verkkokurssit eivät ole sidottuja aikaan eikä paikkaan eikä niitä varten tarvitse sovitella monen henkilön kalentereita yhteen. Niitä voi käydä läpi ja kertailla silloin kun aikaa on. Sijaisten kanssa todella helpottavaa."
Rengossa Evondos-palvelu on ollut jo muutaman vuoden käytössä, joten hoitajat ovat tottuneita palvelun kanssa toimimaan. Aaltonen käy Hämeenlinnassa myös muissa tiimeissä ”Evondos-lähettiläänä”. Palvelun käyttö on laajenemassa uusiin tiimeihin.
"Evondos-palvelun avulla vapautamme hoitajien aikaa, kun asiakkaat pystyvät itse huolehtimaan lääkehoidostaan. Verkkokurssit näyttävät selkeästi mistä palvelussa on kyse ja opastavat toimimaan sen kanssa."
Muutaman vuoden palvelua käytettyään Aaltonen totesi, että hänelle verkkokurssit eivät antaneet juurikaan uutta.
"Verkkokurssit ovat hyvät niille hoitajille, joille palvelu on uusi, ja jotka vasta ryhtyvät toimimaan sen kanssa. Meille konkareille sisältö on jo tuttua. Toki verkkokurssi on hyvä tapa saada palvelun uudistuksista tieto ja osaaminen nopeasti käyttöön. Erityisen hyvinä pidin kurssien materiaaleina olevia ohjeita. Ne ovat juuri sopivan rautalangasta väännetyt, kertovat nopeasti mistä on kyse."
- Sairaanhoitaja Anna-Kaisa Aaltonen
Verkkokurssi tulee tarpeeseen!
Evondosin uusi verkko-oppimisympäristö tulee Soitteessa juuri oikeaan aikaan, laajemman käyttöönoton kynnyksellä, Soitessa lähihoitajana työskentelevä Miia Konu kertoo. Hän toimii myös Evondos-palvelun tukihenkilönä kollegoilleen.
Soiten kuntayhtymä on siirtymässä Evondos-lääkeannostelurobotittien kokeilukäystöstä laajaan käyttöönottoon kotihoidon asiakkaille. Tämä tuo tarpeen kouluttaa lisää hoitajia toimimaan lääkeannostelurobotin kanssa.
"Verkkooppimisympäristö on hyvä lisä hoitajien kouluttamiseen. Opittuun on helppo palata, sitä kerrata vaikka matkan päältä puhelimella. Kurssimateriaalissa on mukana havainnollistavia videoita," Konu jatkaa.
Käyttöönoton myötä yhä useamman hoitajan työtehtäviin kuuluu Evondos-robotin täyttäminen. Verkkokurssi täydentää hoitajien koulutusta.
"Työtapoihimme kuuluu toinen toistemme tukeminen, emme jätä hoitajia yksin uuden teknologian kanssa. Pääkäyttäjä on usein lähtenyt mukaan ensimmäisille Evondosrobotin täyttökäynneille näyttämään, opastamaan ja tukemaan. Näin aiomme jatkaakin. Verkko-oppiminen antaa toisaalta hyvän pohjan uuden oppimiselle, toisaalta mahdollistaa kertaamisen tarvittaessa."
Konu lähettää terveisiä kurssin kehittäjille:
"Hyvä kurssi, todella tarpeellinen. Mutta muutaman kehittämistoiveen esittäisin! Toivoisin, että kurssia suorittaessa olisi nähtävissä se, missä vaiheessa kurssia on menossa, eli kuinka paljon sitä on vielä suorittamatta. Näin voisi suunnitella, ehtiikö nyt suorittaa kurssin, mihin asti voi päästä ja milloin tekee kurssin loppuun."
Lisäksi Konu toivoo printattavaa todistusta kurssin suorittamisesta. Sen todistuksen voisi sitten tuoda esihenkilölle.
Kurssien sisältöä ja kieliasua Konu pitää sopivana. Kurssit ovat mukavan napakoita ja tiiviitä.
"Pidin siitä, että tehtävissä oli mukana vähän huumoriakin. Aihetta oli käsitelty asiallisesti, muttei kuolemanvakavasti. Se teki seuraamisesta mukavaa."
- Lähihoitaja Miia Konu, Soite
Verkkokursseista vahva perusta osaamiselle
”Meillä on selkeä suunnitelma. Evondos-verkkokurssien kautta edetään palvelun varsinaiseen koulutukseen ja sen jälkeen käyttöönottoon kentällä," kotihoidon kehittäjä Juho Rytkönen Ylä-Savon sote-kuntayhtymästä kuvailee hoitajien koulutusmallia.
Ylä-Savossa on Evondos-palvelun käyttöönotto etenemässä pääkäyttäjien kouluttamisella. Pääkäyttäjät ovat saaneet verkkokoulutuksen linkin ja perehtyvät siihen ennen koulutusta. Samalla mallilla edetään seuraavaksi hoitajakoulutuksiin. Pääkäyttäjät huolehtivat sitten omien tiimiensä kouluttamisesta.
Ylä-Savossa kaikki hoitajat suorittavat verkkokurssit. Rytkösellä on selkeä visio: koulutuksen avulla hälvennetään pelkoja ja luodaan varmuutta. Arkuutta liittyy etenkin annosrullan vaihtamiseen.
"Turhaa arkuutta, joka hälvenee kyllä, kun laitteeseen perehtyy. Tähän verkkokurssi on erinomainen ensimmäinen askel. Kun käy verkkokurssit läpi ennen koulutusta, ymmärtää valmiiksi mistä on kyse."
Rytkönen kiittelee verkkokurssien sisältöä. Mielenkiinto säilyy kurssin edetessä, asiakkaan tarina havainnollistaa ja vahvistaa mielikuvaa siitä, mitä ollaan tekemässä ja saavuttamassa.
"Vaikka sisällössä on hyödynnetty tarinallisuutta, siinä ei ole turhaa diibadaabaa, vaan fokus on tiukasti asiassa. Se on hyvä."
"Tähän ei nyt kukaan sano, ettei ehdi vaan tähän ottaannutaan", Rytkönen summaa.
- Juho Rytkönen, Ylä-Savon sote